Kuluneella viikolla osa koirista on päässyt vierailemaan opiskelevien eläintenkouluttajien demokoirina. Mm. Sitka on ollut vieraiden käsiteltävänä ja koulutettavana, joten erinomaista harjoitusta ja positiivisia kokemuksia on saanut. Poika käyttäytyikin yllättävän hyvin, eikä edes aiemmin kauheankauheanpelottavat lehmät olleet enää niin pelottavia.
Alaskalaispennuista Delta pääsi maatalousmaailmaan tutustumaan yksikseen viikolla, laatuaikaa vietettiin yhdessä. Aiemmin Delta on ollut vähän herkkä poika, mutta on kovasti saanut kasvaessaan itseluottamusta ja tullut reippaamaksi. Harjoiteltiin hihnassa liikkumista, istumista, nimeä ja kontaktia häiriössä. Lehmiä käytiin katselemassa. Kovin oli väsynyttä pikkupoikaa rankan "reenin" jälkeen. :)
Viikko sitten kaikki pentuset kävivät eläinlääkärin syynissä ja saivat terveet paperit. Lisäksi niskaan laitettiin mikrosirut ja ensimmäiset rokotukset. Pennuista Blue on muuttanut omaan uuteen kotiin jo viikkoja sitten. Kaverina Bluella on mm. tätinsä Selma. Blue asustelee vain 30km päässä meistä, joten tullaan näkemään tyttöä usein.
Kaapo 14-viikkoa
Vielä olisi yksi pentu sitä omaa kotiaan vailla. Kun sillekin paikka löytyy, jää pentuja kotiin neljä kasvamaan. Tämä pentuaika on ollut kyllä ihanaa, kun on saanut ihan siitä ensimmäisestä päivästä lähtien olla näiden kanssa. Ihan omien pentujen kanssa.
Huomenna käydään mätsärihommissa ihmettelemässä, mahdollisesti kehäänkin joku pääsee. Pennuista yksi tai kaksi lähtee mukaan turisteilemaan. Sen jälkeen ajellaankin sitten pariksi yöksi Keminmaahan Tikoa katsomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti