kaikenlaista suurta suunnitelmaa on pienessä pää kopassa pyörinyt koirien osalta. Aika näyttää toteutuuko ajatukset koskaan, ja jos, niin milloin. Yksi päällimmäisenä oleva asia on Tikon luonnetesti. Kaksi kertaa on ollut koira jo menossa, edelliskerta tammikuussa, mutta meillä on ilmeisesti jonkinlainen epäonni luonnetestin osalta, kun ei vielä olla sinne asti päästy, vaikka koira on ollut ilmoitettunakin. Saa nähdä jääkö tämän keväänkin paikka vain yritykseksi..
Ettäjottakoskakun, olen kuitenkin nyt seuraillut tiiviisti luonnetestejä, vertaillut tuloksia, katsellut videoita ja keskustellut aiheesta. Ja jotta yksi asia tulee heti selväksi (tästä kun tuntuu joillain ihmisillä olevan vääntöä ja pakkomieltä): henkkohtaisesti minä en katso niitä loppupisteitä, ts. en jää miettimään tai ajattele että "no onpas pienet pisteet, miten se nyt noin" jnejnejnejne. Itse vien luonnetestiin omat mielenkiinnon vuoksi. Hermorakenne on kyllä sellainen mitä katson kaikissa tuloksissa mitä olen selannut läpi, mutta sen enempää ei niitä kannata jäädä miettimään minun mielestäni. Testi on lyhyt, yhden hetken katselmus koiran käytökseen ja kiva kokemus. Toki niitä on mukavaa käydä läpi pitkäänkin testissä käytyä, mutta minusta niitä pisteitä on sillä tietyllä tavalla typerää ja turhaa tuijottaa. Jokainen tietty tyylillään, mutta minä olen tätä mieltä.
Eli siis, Tiko olisi tarkoitus viedä testiin toukokuun loppupuolella. Toivottavasti tämä toteutuu. Nyt sitten tahdon spekuloida ääneen kohdat, miten ajattelen Tikon käyttäytyvän. Näissä on tietysti se, että kuinka eri ihmiset koiran käytöksen tulkitsevat, ja kuinka "avokätisesti tai tiukasti" pisteitä jakavat. Kivaa spekuloida vaikka menisikin ajatukset ihan päin honkia. :D
1. Toimintakyky - +3 erittäin suuri, +2 suuri, +1 kohtuullinen, -1 pieni, -2 riittämätön, -3 toimintakyvytön
"--Toimintakykyä voisi kuvailla koiran rohkeutena toimia oudoissa ja pelottavissa tilanteissa. Toimintakykyinen koira joko pakenee tai puolustautuu todellisen tai kuvitellun uhkauksen edessä, kun taas toimintakyvyltään puutteellinen koira ei kykene tekemään mitään; se saattaa jähmettyä paikoilleen tai ilmentää sijaistoimintoa (keskittyä ruohonsyöntiin, kun sitä uhkaillaan).
Toimintakykyä mitataan ns. kelkkakokeella, jossa koiraa kohti vedetään kelkka, jonka päällä on ihmistä muistuttava hahmo. Koiran käyttäytymistä arvioidaan kelkan pysähdyttyä; kuinka nopeasti ja ilman omistajalta saatavaa kannustusta koira kykenee lähestymään kelkkaa. Testissä on toinenkin erityisesti toimintakykyä mittaavaa osio, nk. pimeä huone, jossa omistaja lähetetään kellariin tms. heikosti valaistuun ja sokkeloiseen paikkaan tuomarin pidellessä koiraa ulkopuolella. Koira päästetään yksin pimeään huoneeseen, jossa sen tulee ilman kutsua pyrkiä löytämään omistajansa. Toimintakykyä arvioidaan seuraamalla koiran kykyä työskennellä pimeässä ilman ohjaajan tukea."
Kelkassa äännekkäästi haukkuisi. Ei kykenisi loppuun asti olemaan edessä, siirtyy jossain vaiheessa vähintään sivulleni, ehkä jopa taakse. Ei kuitenkaan "pelkää", eli ei pyrkisi pannasta läpi häntä koipien välissä pois tilanteesta. Haukkumalla puolustaisi loppuun asti, periksi ei antaisi, vaikka olisikin siirtynyt minun taakseni. Tutustumiseen tarvisi minun tukeani, ei yksin ominpäin mene tutkimaan. Sitä tukea riittäisi kuitenkin sen verta, että siirtyisin ensin itse kelkan lähelle, jonka myötä Tiko seuraisi perässä. Saattaa haukkua tai murista vielä varmistaakseen selustansa. Nuuhkaisun jälkeen olisi välinpitämätön.
Pimeästä huoneesta sitten kaksi vaihtoehtoa: joko ensin ihmettelee että missä sitä ollaan, jonka jälkeen tulisi luokse, saattaa jäädä tutkimaan viestejä. Toinen vaihtoehto, että vilkaisee paikan ja tulee reippaasti suoraan luokse katsomaan että mihinkä se emäntä meni. Niin tai näin, pusuja satelee varmasti kun emäntä löytyy. :)
2. Terävyys - +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, +2 suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua , +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua , -1 pieni jäljelle jäävin hyökkävshaluin , -2 kohtuullinen jäljelle jäävin hyökkäyshaluin , -3 suuri jäljelle jäävin hyökkäyshaluin
"Terävyys on koiran taipumus reagoida aggressiivisesti kokemaansa uhkaan.
Terävyyttä arvioidaan kiinnittämällä koiran lyhyessä taluttimessa seinään ja omistaja poistuu koiran luota nurkan taakse. Koiran rauhoituttua testituomari lähestyy koiraa ensin epäröiden ja vähitellen selkeämmin uhaten. Lopuksi tuomari juttelee koiralle ystävällisesti, jolloin koiran tulee päästää tuomari ystävällisesti lähestymään itseään ilman hyökkäävyyttä."
Tää on sitten aika jännä. Ensinnäkin kerron kuinka Tiko reagoi yksin jäämiseen, kun se sidotaan lyhyelle hihnalle johonkin kiinni jne. Tikohan on kokenut kauppakävijä. Eli pienestä pitäen on tottunut siihen, että kaupassa käydessä se jätetään ulkopuolelle odottamaan siksi pieneksi hetkeksi, kun emäntä käy tekemässä ostokset. Aina on rauhallisesti odottanut, keksinyt omaa puuhaa tai tarkkaillut muuta liikennettä. Ei siis hermostu tai piippaa, koska on tähän oppinut. Sitten on tämä toinen puoli. Joskus lenkillä, jos korvat on jääneet matkasta, käytän laumasta eristämistä rangaistuksena, eli sidon Tikon puuhun/pylvääseen, ja jatkan itse matkaa piiloon, jossa odotan muutaman minuutin. Tämän Tiko tietää rangaistukseksi ja ymmärtää että nyt tuli töpättyä, ja tämä tehoaa Tiitteriin rangaistuksena parhaiten kuin mikään muu. Tiko hätääntyy hieman kun se jätetään laumasta, se alkaa piipata ja haukkua perään kun hänet "hylättiin".
Olen aika varma, että testissä ollessa se ei ota sitä rangaistuksena, mutta on vieraassa paikassa ja muiden testien stressaamana jää kaipaamaan perään. Rauhoittuu kyllä helposti, mutta piippaa ja pyrkii joko sinne minne minä menin tai sitten yleisöön, mikäli siellä on tuttuja ihmisiä. Yhtä kaikki, minusta tällä alkuhetkellä on melko suuri vaikutus lopputulokseen.
Tiko hätkähtäisi ensin ja ihmettelisi, että mikäs se tuolta tulee kun tuomari alkaa uhata. Riippuen siitä onko se ottanut kuinka stressaavasti aiemmat testihetket ja kuinka paljon se kaipaa mamman perään, se joko puolustaa itseään raivoisasti tai pyrkii tilanteesta pois "kaikessa hiljaisuudessa". Mitä paineistuneempi ja mamman-perään-halukkaampi Tiko olisi, sitä enemmän se pyrkisi hihnan mitalla pois tieltä puolustamatta itseään. En kuitenkaan usko tähän jälkimmäiseen. Tiko on sen verta kovakalloinen, ettei kyllä herkästi menisi tässäkään toimintakyvyttömäksi. Kun tuomari muuttuu ystävälliseksi, Tiko olisi hiukan epäluuloinen, enkä mene svannomaan, että menisi vapaaehtoisesti suoriltaan uhkaavan ihmisen luo. Haukkuu varmasti.
3. Puolustushalu - +3 kohtuullinen, hillitty, +2 suuri, hillitty, +1 pieni, -1 haluton, -2 erittäin suuri, -3 hillitsemätön
"Puolustushalu on koiran tarve puolustaa laumaansa. Testissä sitä mitataan testituomarin hyökkäyksellä kohti vastaan tulevaa koiraa ja omistajaa. Olennaista ei ole koiran reaktion voimakkuus tai puolustuksen vakuuttavuus vaan nimenomaan koiran osoittama HALU puolustaa. Omistajan selän takana kovastikin räksyttävä koira ei osoita yhtä voimakasta puolustushalua kuin omistajan ja hyökkääjän välissä pysyvä vaikkakaan ei kovin selvästi puolustautuva koira."
Tässä Tiko puolustaisi raivoisasti itseään ja minua, kun epäilyttävä hahmo lähestyy. Haukkuu ja kovasti, häntä tiukasti selällä. Ihan viimeisimpään hetkeen ei polla kuitenkaan kestäisi, vaan viime hetkellä siirtyy pois tiukalta hihnalta edestä, väistäen sivulle. Taakse ei "pakene " korkeintaan kuin siinä vaiheessa kun tuomari on minun vieressäni. Äänekkäästi puolustaminen varmaankiin jatkuisi loppuun asti. Tuomarin luokse ei vapaaehtoisesti häntä heiluen mene, mutta mukaan lähtee kun tuomari taluttaa pois päin.
4. Taisteluhalu - +3 suuri, +2 kohtuullinen, +1 erittäin suuri, -1 pieni, -2 riittämätön, -3 haluton
"Taisteluhalu on koiran synnynnäinen taipumus nauttia kehonsa käyttämisestä kuviteltuun tai todelliseen taisteluun saavuttaakseen haluamansa päämäärän. Tämä ilmenee useimmiten leikkimishaluna ja toimii myös moottorina, jonka avulla fyysisesti väsynyt koira jaksaa jatkaa leikkimistä.
Luonnetestissä taisteluhalua mitataan tuomarin leikittäessä koiraa rätillä, patukalla tms. Kovin pidättyväinen koira ei välttämättä ryhdy leikkimään vieraan ihmisen kanssa, jolloin omistajalle annetaan tilaisuus itse leikkiä koiransa kanssa. Vaikka koiraa ei testitilanteessa saataisi lainkaan leikkimään, voidaan taistelutahtoa arvioida muiden testiosuuksien (esim. kelkkakoe) yhteydessä."Leikkiin kutsuessa Tiko olisi ehkä välinpitämätön - se olisi liian kiinnostunut kaikesta muusta, vieraasta paikasta ja mitä siellä tapahtuu. Tiko ei yleensäkään taistele, sillä ei ole saalistusviettiä tai taistelutahtoa kuten Korulla, minkä takia saalistuksen kautta sitä ei voi palkatakaan (toisin kun Korulle tämä on paras palkkaustapa). Minun kanssani saattaisi hieman innostua, tuomarin kanssa tuskin ei. Minunkaan kanssa se ei taistelisi, vaan luovuttaa ja ennemminkin yrittää vaan pysyä hyppivän ja innokkaasti huitovan emännän järjenjuoksun perässä. :) Kotonakin vetoleikkiä leikkiessä Tiko luovuttaa todella helposti.
5. Hermorakenne - +3 rauhallinen ja varma, +2 suhteellisen rauhallinen, +1 hieman rauhaton, -1 vähän hermostunut, -2 hermostunut, -3 erittäin hermostunut
"Hermorakenteella tarkoitetaan koiran synnynnäistä vahva- tai heikkohermoisuutta, joka ilmenee koiran joutuessa voimakkaaseen, vaihtelevaan sisäiseen jännitystilaan. Hyvät hermot näkyvät paineensietokykynä ja auttavat koiraa selviämään stressaamatta arjen eri tilanteissa, joten tälle ominaisuudelle on annettu suurin painoarvo myös testissä. Vastaavasti heikkohermoinen koira saattaa olla jo arkielämänkin tilanteissa hankala seuralainen."
Tästä tulisi varmastikin tuo hieman rauhaton. Tiko ei uhku itsevarmuutta, toisin kuin Koru.
6. Tempperamentti - +3 vilkas, +2 kohtuullisen vilkas, +1 erittäin vilkas, -1 häiritsevän vilkas, -2 välinpitämätön, -3 apaattinen
"Temperamentti kuvaa koiran kykyä havainnoida ympäristöään ja toimia sen mukaisesti. Liian temperamenttinen, ylivilkas koira, joka pyrkii reagoimaan kaikkiin ympäristön tapahtumiin, on rasittava perheenjäsen kaikessa aktiivisuudessaan ja osallistumishalussaan. Temperamenttia arvioidaan kokeella, jossa ohjaajan kanssa kulkevan koiran takaa lasketaan putoamaan esimerkiksi telineellä oleva kivillä tms. täytetty tynnyri, jolla pyritään aikaansaamaan koiralle yllättävä tilanne. Koiran temperamenttia arvioidaan sen väistöliikkeen laajuuden ja voiman perusteella."
Tästä varmaankin vilkas tai kohtuullisen vilkas. Tiko omalla tavallaan huomioi jatkuvasti ympäristöään, muttei kuitenkaan reagoi muuta kuin niihin normijuttuihin (esim. vieras tulee kylään). Ei ole häiritsevän terävä.
7. Kovuus - +3 kohtuullisen kova, +2 kova, +1 hieman pehmeä, -1 erittäin kova, -2 pehmeä, -3 erittäin pehmeä
"Koiran kovuudella tarkoitetaan sen taipumusta muistaa kokemiaan ikäviä asioita ja välttää niiden kohtaamista uudelleen. Luonnetestissä koiran kovuutta tarkkaillaan koko testin ajan. Lisäksi kovuutta mitataan testillä, jossa koiran ja ohjaajan eteen vedetään yllättäen ”kummitus”, jota koira ei pääse tarkemmin tutkimaan. Hetken päästä koira tuodaan uudelleen samaan paikkaan, jolloin kova koira ei muistele edeltävää säikähdystä, kun taas pehmeämpi koira ei vapaaehtoisesti halua lähestyä paikkaa vaan tarvitsee houkuttelua."
Tiko ei ole pehmeää nähnytkään. :P Tässä on myös se ero, miksi tykkään enemmän uroksista entä nartuista - urokset on putkiaivoja, suoria ja menevät ennenkuin miettivät, kun taas nartuilla on tunnettua bitch-mäisyyttä ja "hyh tuo oli viimeks sellanen mistä en tykänny"-meininkiä. Ei sillä, toki on kovia narttuja ja pehmeitä uroksia, mutta yleisesti ajatellen se on kutakuinkin noin että urokset on luupäitä. Tiko saisi varmaan tuon kohtuullisen kovan. TOSIN, sitten on tämä toinen puoli, eli mikälisikäli Tikolla on paha päivä ja se on ei-oma-itsensä, se reagoi tilanteisin voimakkaammin, jolloin voi tulla miinusta.
8. Luoksepäästävyys - +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin; +2 luoksepäästävä, hieman pidättyväinen; +1 mielistelevä, -1 selvästi pidättyväinen, -2 hyökkäävä, -3 salakavala
"Luoksepäästävyydellä tarkoitetaan koiran avoimuutta ja positiivista suhtautumista tuntemattoman henkilön kohtaamiseen. Koiran tulisi antaa vieraan, ystävällisesti käyttäytyvän ihmisen lähestyä ja koskea itseensä."
Ensi tutustumisella Tiko on joko kiinnostunut ympäristöstään enemmän (välinpitämätön) tai sitten menee tervehtimään tuomareita kuitenkaan hösöttämättä sen enempää. Vaikka Tiko on luoksepäästävä, se ei täysin tuntemattomia kohtaan mene häntä heiluen hösöttämään. Eli tulos olisi varmaan tuo luoksepäästävä ja hieman pidättyväinen.
9. Suhtautuminen ampumiseen - + laukausvarma, + laukauskokematon, + paukkuärtyisä, - laukausaltis, – laukausarka
"Luonnetestin viimeinen osio sisältää kaksi 9 mm pistoolilla ammuttua laukausta koiran ollessa kiinnitettynä seinään terävyyskokeen jälkeen tai koiran puuhastellessa ohjaajan kanssa. Koiran tulisi säilyttää toimintakykynsä laukauksista huolimatta."
Tässä tuleekin sitten hieman epävarma vastaus. Tiko voi olla noista oikeastaan mikä vaan, tähänkin vaikuttaa se että millainen muu päivä on ollut ja kuinka on ottanut koko muun testin ennen tätä viimeistä koetta. Tiko on ollut mukana metsällä, se ei pelkää tai säiky laukausten ääntä koskaan. Sitten on uusivuosi, joka on Tikosta yksi typerimmistä päivistä koko vuonna. Tiko on altis raketeille, niiden vinkumiselle ja sen jälkeen välähtäville valoille. Mutta muuta pauketta tmv se ei pelkää. Eli tämä on sitten ihan siitä kiinni, että miten on palautunut aiemmista koettelemuksista ja mitä on laukausten hetkellä puuhaamassa.
Sellaisia ajatuksia. Nähtäväksi jää toteutuuko ja jos niin miten. Jännittävää. :) Ai niin, käytiinhän me tänään Korun kanssa BH-treeneissä, ja sirppa oli tosi pätevä! Nyt ollaan otettu työn alle seuraaminen, perusasento ja maahanmenon nopeus ja terävyys ja siinä ajallisesti pysyminen. Koru on ollut koko kuluneen viikon todella reipas ja on mennyt ison askeleen eteenpäin. Ja paras palkkio Korun mielestä on se että me tehdään yhdessä, ja ennenkaikkea se että saa repiä ja riekkua narupallon kanssa! :)
1 kommentti:
Mielenkiintoista pohdintaa! Itekin olen samoja juttuja miettinyt. Jeren olen joskus tulevaisuudessa meinannut luonnetestiin viedä, mutta onhan niitä osa-aluearvioita tullut päässä pyöriteltyä jo etukäteen, ihan niinkuin aikonaan Juuson kanssa.
Lähetä kommentti