Levinneisyys

Kotisivujen ja blogin kävijät
Ilmainen www-laskuri

www - kuvat.fi | rispe - kuvat.fi
hiidenlahden - eisenfest - fihtolas - savumerkin

************************************

T I K O - K O R U - K O N S T I - K E I N O - R A E - L E L U - MUUT KOIRAT

**************************************

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kevätpäivät

Viikonloppuna oltiin Seinäjoella Lappalaiskoirien kevätpäivillä. Ajeltiin lauantaina hotellille ja ilta vietettiin kokouksessa ja seurustellessa muiden lappalaisihmisten kanssa. Sunnuntaina käytiin kehäilemässä erkkarissa, jonne ilmoitin Keinon ja Konstin. Tuomarina toimi Eija Lehtimäki.
Keino sai erinomaisen ja sijoittui junioriuroksissa toiseksi. Konsti sai erittäin hyvän. Reissu oli kaikinpuolin oikein onnistunut, sunnuntai-iltana oltiin kotona yhdeksän aikaa illalla. Seuraavaksi suunnataan Korpilahden ryhmänäyttelyyn tulevana sunnuntaina Keinon kanssa.

Kuvat on ottanut Petra Österberg.




3.-4.3 käytiin paimennushommissa Pellossa. Keino pääsi paimentamaan ensimmäistä kertaa poroja, kävi se myös lampailla ja Raekin pääsi lampaille. Keino alkoi hoksata jutun juonen porojen suhteen, hienosti saatiin aikaan jo lyhyitä kuljetuspätkiä ja luki laumaa erinomaisesti. Lampailla otettiin jo hieman ohjausta, ja kiersi hyvin lauman taakse ohjauksessa. Rae sai vielä irrotella omaan tahtiin lampailla ilman ohjausta. Kesällä mennäänkin parille lammaspaimennusleirille molempien kanssa, ei malta odottaa!

Ei kommentteja: